Kokemusasiantuntija
Henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta (henkilökohtaisesti tai omaisena/läheisenä) mielenterveys- tai päihdehaasteista ja niistä toipumisesta, palvelujen käytöstä ja joka on kouluttautunut hyödyntämään kokemustaan työtehtävissä. Kokemusasiantuntija toimii esimerkiksi kouluttajana, kehittäjänä, vertaistoimijana tai puheenvuoron pitäjänä.
Kokemusasiantuntijatoiminta
Suunnitelmallista ja organisoitua toimintaa, jossa koulutetut kokemusasiantuntijat osallistuvat palvelujen kehittämiseen, arviointiin, koulutuksiin, tapahtumiin tai asiakastyön tukemiseen.
Kokemuskoordinaattori
Henkilö, joka vastaa kokemusasiantuntijatoiminnan koordinoinnista. Hän tukee toimeksiantajaa sopivan kokemusasiantuntijan löytämisessä ja varmistaa, että tehtävä, aikataulu ja käytännöt sovitaan selkeästi. Hän tukee kokemusasiantuntijaa tehtävään valmistautumisessa ja tarvittaessa tehtävän aikana. Hän myös varmistaa, että työskentely on turvallista ja tavoitteiden mukaista.
Ohjaaja
Niemikotisäätiön koulutettu ammattilainen, joka on tarvittaessa tukena prosessissa.
Toimeksiantaja
Organisaatio, työryhmä tai muu taho, joka tarvitsee kokemusasiantuntijan osaamista esimerkiksi koulutukseen, kehittämistyöhön, tapahtumaan tai työpajaan.
Toimeksianto
Sovittu tehtävä, jossa kokemusasiantuntija toimii määritellyssä roolissa. Toimeksianto voi olla yksittäinen puheenvuoro, pidempi kehittämisprosessi tai säännöllinen yhteistyö.
Haku suoraan palvelusta
Toimeksiantaja voi tilata tunnukset Kokeportti-palveluun ja etsiä kokemusasiantuntijaa itse hakusuodattimien avulla (esimerkiksi osaamisalue, kokemus, sijainti, teeman mukainen osaaminen).
Välitetty haku
Toimeksiantaja voi täyttää yhteydenottolomakkeen. Tällöin kokemuskoordinaattori ja ohjaaja arvioivat tarpeen ja ehdottavat sopivaa kokemusasiantuntijaa tehtävään.
Profiili
Kokemusasiantuntijan esittelysivu, jossa kerrotaan osaamisesta, kokemustaustasta, kiinnostuksen kohteista ja mahdollisista erityisosaamisista.
Hakusuodatin
Työkalu, jonka avulla toimeksiantaja voi rajata hakutuloksia esimerkiksi teeman, kohderyhmän, alueen tai tehtävätyypin mukaan.
